455/1993 Art. 2
Valtion talousarvion momentin 31.32.40 a-kohdan mukaista avustusta voidaan myöntää suomalaisille varustamoille Suomen ulkomaankaupan merikuljetuksiin käytettävien vuosina 1988 ja 1989 tilattujen tai hankittujen ja mainittuina vuosina avustuksen piiriin hyväksyttyjen pienalusten hankintaa varten otettujen lainojen korkomenojen alentamiseksi, edellyttäen kuitenkin, ettei samaan tarkoitukseen ole myönnetty muuta valtion avustusta tai korkotukea.
Vuonna 1993 voidaan valtion II lisätalousarvion momentin 31.32.42 mukaista avustusta myöntää ahvenanmaalaisille varustamoille edellä 1 momentissa mainittuun tarkoitukseen ja siinä määrätyin edellytyksin.
Pientonnistolla tarkoitetaan tässä päätöksessä ulkomaanliikenteeseen rekisteröityjä lastialuksia, joiden bruttovetoisuutta osoittava luku on enintään 2 000.