87/1994 · Maa- ja metsätalousministeriön päätös kotieläintuotannon ohjaamisesta vuonna 1994
87/1994 Art. 2Luvat tuotantosuunnan vaihtamiseen
Kotieläintuotannon ohjaamislain 11 §:ssä tarkoitettu lupa lain 5 §:ssä tarkoitetun kotieläinyrityksen tuotantosuunnan vaihtamiseen, joko kokonaan tai osittain, voidaan myöntää siirtymiseksi sika-, kana- tai nautakarjatalousyrityksen harjoittamiseen enintään entistä, vakiintunutta tuotantotasoa vastaavassa laajuudessa. Edellytyksenä luvan myöntämiselle on, että tuotantosuunnan vaihtamiseen myönnettyjen lupien johdosta maatiloilla vuoden 1993 lopussa voimassa olevien lupien ja oikeuksien yhteenlasketut kotieläinyritysten eläinmäärät tuotannonaloittain voivat lisääntyä maaseutuelinkeinopiireittäin enintään yhdellä prosentilla.
Mikäli hakemuksia 1 momentissa tarkoitetun tuotantosuunnan vaihtamiseen on enimmäismäärää enemmän myönnetään lupa seuraavan etusijajärjestyksen mukaisesti: 1) yrityksen hoitoon osallistuvan yksityisen viljelijän tai yhtymän osakkaan taikka heidän perheenjäsenensä terveydentilassa on tapahtunut sellainen muutos, joka merkittävästi vaikeuttaa aikaisemman tuotantosuunnan jatkamista entisessä laajuudessa; tai 2) tuotantorakennus on tuhoutunut tai sen uusiminen on muutoin välttämätöntä; tai 3) luvan myöntämiselle on olemassa muu pätevä syy.
Mikäli kotieläintuotannon ohjaamislain 5 §:ssä tarkoitettu kotieläinyrityksen harjoittaja vaihtaa tuotantosuuntaa siirtyen maidontuotannon harjoittamiseen, voidaan hänelle myöntää hakemuksesta maidon tuotantokiintiö tai korottaa hänellä jo olevaa kiintiötä enintään entistä, vakiintunutta tuotantotasoa vastaavassa laajuudessa. Vastaavasti voidaan myöntää lupa tuotantosuunnan vaihtamiseen maidontuotannosta 1 momentissa mainitun kotieläinyrityksen harjoittamiseen, jolloin maidontuotantokiintiö tuotantosuunnan vaihtamisen jälkeen tältä osin lakkautetaan. Edellytyksenä maidon tuotantokiintiön myöntämiselle on, että vuoden 1993 lopussa voimassa olevien maidon tuotantokiintiöiden yhteismäärä maaseutuelinkeinopiirissä, jonka alueella kotieläinyrityksen harjoittajan talouskeskus sijaitsee, nousee edellä tarkoitettujen tuotantosuunnan vaihdosten seurauksena enintään yhdellä prosentilla. Jos hakemuksia maidon tuotantokiintiön saamiseksi tai sen korottamiseksi on enimmäismäärää enemmän, myönnetään kiintiöt 2 momentissa määrätyn etusijajärjestyksen mukaisesti.
Lupa tuotantosuunnan vaihtamiseen voidaan myöntää kotieläintuotannon ohjaamislain 6 §:n 2 momentissa säädetyn tuotannon enimmäiskokoa koskevien määräysten estämättä.
Lupa tuotantosuunnan vaihtamiseen siirtymiseksi kulutukseen tarkoitettujen kananmunien tuotantoon voidaan erityisestä syystä myöntää kanatalousyritykselle, joka tuottaa siitoskananmunia kananpoikasten haudontaa varten taikka kasvattaa kanoja munien tuotantoa varten ja joka on aloittanut toimintansa ennen vuotta 1980. Tämän momentin nojalla voidaan lupa myöntää kanatalousyritykselle, jossa tuotantosuunnan vaihtamisen jälkeen on enintään 4 000 tuotantoikäistä munivaa kanaa.