1607/1995 Art. 1
Työntekijäin eläkelain mukaisen eläketurvan sitomiseksi sanotun lain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla maan palkka- ja hintatasoon tarkistetaan eläkettä myönnettäessä ja eläkkeiden yhteensovitusta uudelleen toimitettaessa eläkepalkka ja sen jälkeen kalenterivuosittain eläkkeen maksettava määrä käyttäen työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaisesti vahvistettuja indeksilukuja siten kuin jäljempänä määrätään.
Sen kalenterivuoden loppuun, jona työntekijä täyttää 65 vuotta, käytetään indeksiä, jossa palkkatason muutoksen painokerroin on 0,5 ja hintatason muutoksen painokerroin 0,5.
Sen kalenterivuoden jälkeen, jonka kuluessa työntekijä on täyttänyt 65 vuotta, käytetään indeksiä, jossa palkkatason muutoksen painokerroin on 0,2 ja hintatason muutoksen painokerroin 0,8.
Työntekijäin eläkelain 7 h §:ssä tarkoitettuun perhe-eläkkeeseen sovelletaan 2 momentin mukaista indeksiä sen kalenterivuoden loppuun, jonka aikana edunjättäjä täytti tai olisi täyttänyt 65 vuotta. Sen kalenterivuoden jälkeen, jonka kuluessa edunjättäjä täytti tai olisi täyttänyt 65 vuotta, perhe-eläke tarkistetaan 3 momentin mukaisella indeksillä.