1197/2011 · Valtioneuvoston asetus vuonna 2012 myönnettävän maatilan investointituen kohdentamisesta
1197/2011 Art. 15Turkistarhaus
4 luku Muut tuotantosuunnat
Tukea voidaan myöntää: 1) rakentamisinvestointiin, joka aiheutuu siitä, että turkistarhaus ympäristönsuojelusta johtuvista syistä siirretään pohjavesialueelta uuteen paikkaan; 2) varjotalojen, eristämättömien eläinhallien, rehunsäilytystilojen ja lantaloiden uudisrakentamiseen, laajentamiseen ja peruskorjaamiseen sekä tarhan ympäröimiseen sellaisella aidalla, jolla voidaan estää eläinten pääsy tarhan ulkopuolelle; 3) ympärivuotista juottojärjestelmää ja kahden tai useamman tarhan yhteislantalaa koskevaan rakentamisinvestointiin sekä olemassa olevien varjotalojen varustamiseen vesitiiviillä alustalla.
Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tuen myöntämisen edellytyksenä on, että viranomainen on päätöksellään määrännyt turkistarhauksen lopetettavaksi pohjavesialueella. Avustusta voidaan myöntää vain siltä osin kuin hyväksyttävät kustannukset johtuvat tarhan rakentamisesta lopetettavaksi määrätyn turkistarhan tuotantokapasiteettia vastaavan laajuisena.