Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

1308/2013 · Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä

1308/2013 Art. 9Kohtuulliset toimenpiteet taimikon aikaansaamiseksi

3 luku Uudistamisvelvoite

In KraftAmtlicher Text

Jos turvemaan vesitalous on uudistushakkuun vuoksi siinä määrin muuttunut, että se vaarantaa metsälain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun taimikon aikaansaamisen, mainitun lain 8 §:n 4 momentissa tarkoitettuihin kohtuullisiin toimenpiteisiin kuuluu tällöin myös vesitalouden järjestely.

Metsälain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetuiksi taimikon perustamista haittaaviksi puiksi tai pensaiksi katsotaan havupuuvaltaisissa taimikoissa siemen- ja vesasyntyiset lehtipuiden taimet, jotka haittaavat taimikon jatkokehitystä. Taimikon perustamista haittaaviksi puiksi tai pensaiksi ei kuitenkaan katsota uudistettavalle alueelle jätettäviä verhopuita, ylispuita, luonnon monimuotoisuutta tai maisema-arvoja säilyttäviä jaloja lehtipuita ja vanhoja yksittäisiä puita tai niiden muodostamia puuryhmiä, lahopuita, katajia, kasvatuskelpoisten puiden ryhmiä taikka enintään viiden aarin kokoisia riistatiheikköjä.