1109/2015 · Valtioneuvoston asetus julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta
1109/2015 Art. 6Turvallisuusverkon palvelujen laatu, toimivuus, tietoturvallisuus, kustannustehokkuus ja tilannekuva
Palvelutuottajan on huolehdittava tuottamansa turvallisuusverkon palvelun sekä hoitamiensa turvallisuusverkkoon liittyvien tehtävien laadusta ja kustannustehokkuudesta. Palvelutuottajan on erityisesti huolehdittava: 1) palvelujensa toimivuuden ja tietoturvallisuuden ympärivuorokautisesta valvonnasta; 2) palvelun toimivuutta tai tietoturvallisuutta häiritsevien tai uhkaavien tilanteiden havaitsemisesta, selvittämisestä ja raportoinnista. Palvelutuottajan on laadittava palveluistaan palveluluettelo, palvelukuvaukset ja hinnasto sekä ylläpidettävä niitä. Palvelutuottajan on laadittava normaalioloihin, niiden häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin menettelyohjeet ja ylläpidettävä niitä palvelujen toimivuutta ja turvallisuutta häiritsevien tai uhkaavien tilanteiden selvittämiseksi sekä niiden vaikutusten minimoimiseksi ja poistamiseksi ilman aiheetonta viivytystä.
Palvelutuottajan on ylläpidettävä 1 momentissa säädettyihin tehtäviin liittyvää tilannetietoisuutta ja välitettävä tilannetietoja integraatiopalvelujen tuottajalle ja erikseen sovitulla tavalla käyttäjälle.
Palvelutuottajien on turvallisuusverkon palveluja tuottaessaan ja tässä pykälässä tarkoitettuja tehtäviä hoitaessaan tehtävä yhteistyötä keskenään ja käyttäjien kanssa sekä sovittava palvelutuotantonsa yhteensovittamisesta normaalioloissa, niiden häiriötilanteissa sekä poikkeusoloissa.
Palvelutuottajan on pidettävä yllä tietoja turvallisuusverkon palvelujen tuottamiseen liittyvistä sopimuksista ja alihankkijoista.