1127/2015 Art. 9Kehittämissuunnitelma
Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettu kehittämissuunnitelma on esitettävä, jos investointihankkeen kokonaiskustannus olisi vähintään 100 000 euroa. Kehittämissuunnitelma voidaan edellyttää myös pienemmissä hankkeissa, jos siitä arvioidaan olevan hyötyä tuen myöntämistä koskevan harkinnan tekemiseksi. Kehittämissuunnitelmaa ei kuitenkaan tarvitse esittää kokonaan julkisesti rahoitettujen investointien kohdalla, ellei elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus katso siitä olevan erityistä hyötyä tuen myöntämistä koskevan harkinnan tekemiselle.
Kehittämissuunnitelman tulee olla ajantasainen ja sisältää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen edellyttämällä tarkkuudella: 1) yrityksen tai ammatinharjoittajan perustiedot; 2) kuvaus hakijan liiketoiminnasta; 3) kuvaus hakijan taloudellisesta tilasta ja sen kehityksestä; 4) arvio toimialan ja markkinoiden tilanteesta ja tulevaisuudesta; 5) suunnitelma hakijan liiketoiminnan kehittämisestä; 6) arvio hakijan kehittämis-, osaamis- ja investointitarpeista; 7) toimenpiteet ja rahoitussuunnitelma kehittämissuunnitelman toteuttamiseksi.