Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

459/2015 · Työtapaturma- ja ammattitautilaki

459/2015 Art. 162Jatkuvan vakuutuksen siirtäminen toiseen vakuutusyhtiöön

20 luku Vakuuttaminen

In KraftAmtlicher Text

Vakuutuksenottaja voi siirtää jatkuvan vakuutuksen toiseen vakuutusyhtiöön kirjallisesti erityisellä siirtoilmoituksella. Vakuutus voidaan siirtää siten, että se päättyy maalis-, kesä-, syys- tai joulukuun viimeisenä päivänä, ei kuitenkaan ennen ensimmäisen vakuutuskauden päättymistä. Vakuutuksenottaja tekee siirtoilmoituksen uudelle vakuutusyhtiölle, jonka on toimitettava se vanhaan vakuutusyhtiöön viimeistään kolme kalenterikuukautta ennen edellä mainittuja päiviä.

Vakuutus tulee voimaan uudessa vakuutusyhtiössä siitä ajankohdasta, kun aikaisemman vakuutuksen voimassaolo päättyy. Jos vakuutuksenottaja on tehnyt siirtoilmoituksen kahteen tai useampaan vakuutusyhtiöön samasta ajankohdasta alkaen, niin ensiksi tehty siirto on pätevä, jollei muuta ole sovittu vakuutuksenottajan ja näiden vakuutusyhtiöiden kesken.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä vakuutuksen siirtomenettelystä.