Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

459/2015 · Työtapaturma- ja ammattitautilaki

459/2015 Art. 216Yleiskokouksen päätösvaltaisuus, äänimäärät ja päätöksenteko

28 luku Tapaturmavakuutuskeskus

In KraftAmtlicher Text

Yleiskokous on päätösvaltainen, jos vähintään puolet jäsenistä on kokouksessa edustettuna.

Jäsenvakuutusyhtiön äänimäärä yleiskokouksessa perustuu sen osuuteen jäsenvakuutusyhtiöiden tämän lain mukaisen vakuutuksen yhteenlasketusta vakuutusmaksutulosta. Äänimäärä on yksi, jos osuus on alle 0,5 prosenttia. Äänimäärä on kolme, jos osuus on alle kaksi prosenttia, mutta vähintään 0,5 prosenttia. Äänimäärä on viisi, jos osuus on alle 15 prosenttia, mutta vähintään kaksi prosenttia. Äänimäärä on seitsemän, jos osuus on vähintään 15 prosenttia.

Valtiokonttorilla ja maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaitoksella on kummallakin viisi ääntä.

Yleiskokouksen päätökseksi tulee mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi puheenjohtajan kannattama mielipide. Vaaleissa tulevat valituiksi enimmät äänet saaneet. Jos kuitenkin valittavana on yksi henkilö, valituksi tulemiseen vaaditaan yli puolet annetuista äänistä. Tasatulos vaalissa ratkaistaan arvalla.