Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

623/2015 · Laki rikostorjunnasta Tullissa

623/2015 Art. 18Teknisestä seurannasta päättäminen

3 luku Salainen tiedonhankinta

In KraftAmtlicher Text

Tuomioistuin päättää henkilön teknisestä seurannasta pidättämiseen oikeutetun tullimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu tullimies saa päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta.

Pidättämiseen oikeutettu tullimies päättää 17 §:n 4 momentissa tarkoitetusta ja muusta kuin tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä seurannasta.

Lupa voidaan antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Teknistä seurantaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen perusteena oleva tullirikos ja sen oletettu tekoaika tai toimenpiteen perusteena oleva vaara; 2) henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän 1 kohdassa tarkoitettuun rikokseen; 3) tosiseikat, joihin henkilöön kohdistuva epäily ja teknisen seurannan edellytykset perustuvat; 4) luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella; 5) toimenpiteen kohteena oleva esine, aine tai omaisuus; 6) teknisen seurannan suorittamista johtava ja valvova pidättämiseen oikeutettu tullimies; 7) teknisen seurannan rajoitukset ja ehdot.