Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

623/2015 · Laki rikostorjunnasta Tullissa

623/2015 Art. 20Teknisestä laitetarkkailusta päättäminen

3 luku Salainen tiedonhankinta

In KraftAmtlicher Text

Tuomioistuin päättää teknisestä laitetarkkailusta pidättämiseen oikeutetun tullimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu tullimies saa päättää teknisestä laitetarkkailusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedonhankintakeinon käytön aloittamisesta.

Lupa voidaan antaa enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Teknistä laitetarkkailua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen perusteena oleva tullirikos ja sen oletettu tekoaika; 2) henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän 1 kohdassa tarkoitettuun rikokseen; 3) tosiseikat, joihin henkilöön kohdistuva epäily ja teknisen laitetarkkailun edellytykset perustuvat; 4) luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella; 5) toimenpiteen kohteena oleva tekninen laite tai ohjelmisto; 6) teknisen laitetarkkailun suorittamista johtava ja valvova pidättämiseen oikeutettu tullimies; 7) teknisen laitetarkkailun rajoitukset ja ehdot.