1531/2016 Art. 14Eläketuen maksamisen keskeyttäminen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aikana
2 luku Menettely
Ehdotonta vankeusrangaistusta vankilassa suorittavan henkilön eläketuen maksaminen keskeytetään, kun vankeusrangaistusta tai sen ohella suoritettavaa sakon muuntorangaistusta on suoritettu kolme kuukautta. Jos rangaistuksen täytäntöönpanoa välittömästi edeltänyt tutkintavankeusaika vähennetään rangaistuksesta, eläkkeen maksaminen keskeytetään vastaavasti, kun rangaistuksen täytäntöönpanon ja vähennyksen yhteenlaskettu aika on kestänyt kolme kuukautta, aikaisintaan kuitenkin rangaistuksen suorittamisen laskettua alkamisajankohtaa seuraavan kuukauden alusta.
Keskeytettyä eläketukea aletaan maksaa vapautumista seuraavan kuukauden alusta. Jos henkilö vapautuu kuukauden ensimmäisenä päivänä, eläketukea maksetaan kuitenkin kyseisen kuukauden alusta.
Keskeytetty eläketuki tai osa siitä voidaan maksaa toimeentulon turvaamiseksi eläketuensaajan avio- tai avopuolisolle ja 16 vuotta nuoremmille lapsille.