234/2016 · Laki Metsähallituksesta
234/2016 Art. 27Metsähallituksen lainat, vakuudet ja takaukset
7 luku Metsähallituksen talous
Metsähallitus saa ottaa toimintansa rahoittamiseksi lainaa eduskunnan valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä antaman suostumuksen rajoissa.
Metsähallituksella on oikeus liiketoiminnassaan käyttää ulkopuoliselle annettavaa vakuutta, jos vakuuden antamistarve perustuu lakiin tai kilpailutilanteessa noudatettuihin yleisesti hyväksyttyihin periaatteisiin. Eduskunta päättää valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä vakuuksien enimmäismäärän. Metsähallitus ei saa myöntää takausta tai antaa panttia liiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiön lainan maksamisen vakuudeksi.
Metsähallituksen ottamista lainoista ja sen antamista takauksista peritään valtiolle valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annetun lain (449/1988) mukainen takausmaksu.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetun lainan ottamisesta, lainanoton ehdoista ja lainan käyttötarkoituksista, liiketoiminnassa käytettävien vakuuksien käyttämisestä ja laadusta sekä 3 momentissa tarkoitetun maksun määräytymisestä ja perimisestä.