304/2016 Art. 81Tavaran muu luovutus tai hävittäminen
12 luku Tullihuutokauppa, tavaran muu myynti, luovutus ja hävittäminen
Jos 80 §:ssä tarkoitettua tavaraa ei voida myydä sen käyttöä tai myyntiä rajoittavan lainsäädännön tai muun tavaran laatuun liittyvän syyn vuoksi tai jos sen myynti olisi epätarkoituksenmukaista eikä tavaran käytöstä, luovuttamisesta tai hävittämisestä ole säädetty erikseen, tavara voidaan valtiovarainministeriön päätöksellä luovuttaa valtion laitokselle tai erityisestä syystä muulle taholle. Muussa tapauksessa tavara hävitetään.
Jos 80 §:n 1 momentin 3–6 kohdassa tarkoitettu tavara luovutetaan valtion laitokselle, tavaran omistusoikeus siirtyy luovutettaessa valtiolle. Jos tavara luovutetaan muulle taholle kuin valtion laitokselle, omistusoikeus siirtyy luovutuksensaajalle, jollei valtiovarainministeriö toisin päätä.