430/2017 Art. 23Tutkintamääräyksen antaminen
3 luku Tutkintamääräyksen antaminen Suomessa
Tutkintamääräys voidaan antaa rikosasiassa, jonka käsittely kuuluu 22 §:ssä mainitun viranomaisen toimivaltaan.
Jos tutkintamääräyksessä pyydetty toimenpide edellyttää Suomessa vastaavissa olosuhteissa muun kuin määräyksen antavan tai sen vahvistavan viranomaisen päätöstä, tällainen päätös on haettava määräyksen perusteeksi.
Direktiivin 23 artiklassa tarkoitetun tutkintamääräyksen antamisesta Suomessa vapautensa menettäneen väliaikaiseksi siirtämiseksi toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon päättää 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu käräjäoikeus. Edellä 22 §:ssä tarkoitetun syyttäjän tulee toimittaa käräjäoikeudelle pyyntö tutkintamääräyksen antamista koskevan päätöksen tekemisestä. Menettelyyn muutoin sovelletaan, mitä 12 §:n 3–7 momentissa säädetään.