108/2018 · Laki rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa
108/2018 Art. 18Televalvonnasta päättäminen
3 luku Salainen tiedonhankinta
Tuomioistuin päättää 16 §:n 2 momentissa sekä 17 §:ssä tarkoitetusta televalvonnasta pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta.
Jos 1 momentissa tarkoitettu televalvontaa koskeva asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu virkamies saa päättää televalvonnasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua televalvonnan käytön aloittamisesta.
Lupa voidaan antaa enintään kuukaudeksi kerrallaan, ja se voi koskea myös luvan antamista edeltänyttä määrättyä aikaa, joka voi olla kuukautta pidempi.
Televalvontaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen perusteena oleva rikos ja sen oletettu tekoaika; 2) henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän 1 kohdassa tarkoitettuun rikokseen; 3) tosiseikat, joihin henkilöön kohdistuva epäily ja televalvonnan edellytykset perustuvat; 4) suostumus, jos se on televalvonnan käytön edellytys; 5) luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella; 6) toimenpiteen kohteena oleva teleosoite tai telepäätelaite; 7) televalvonnan suorittamista johtava ja valvova pidättämiseen oikeutettu virkamies; 8) mahdolliset televalvonnan rajoitukset ja ehdot.