108/2018 · Laki rikostorjunnasta Rajavartiolaitoksessa
108/2018 Art. 30Teknisestä seurannasta päättäminen
3 luku Salainen tiedonhankinta
Tuomioistuin päättää henkilön teknisestä seurannasta pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pidättämiseen oikeutettu virkamies saa päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta.
Pidättämiseen oikeutettu virkamies päättää 29 §:n 4 momentissa tarkoitetusta ja muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä seurannasta.
Lupa voidaan antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Teknistä seurantaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen perusteena oleva rikos ja sen oletettu tekoaika taikka toimenpiteen perusteena oleva vaara; 2) henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän 1 kohdassa tarkoitettuun rikokseen; 3) tosiseikat, joihin henkilöön kohdistuva epäily ja teknisen seurannan edellytykset perustuvat; 4) luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella; 5) toimenpiteen kohteena oleva esine, aine tai omaisuus; 6) teknisen seurannan suorittamista johtava ja valvova pidättämiseen oikeutettu virkamies; 7) mahdolliset teknisen seurannan rajoitukset ja ehdot.