1174/2018 · Laki valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen
1174/2018 Art. 6Valtionavustusten käyttötarkoitukset
Suomen elokuvasäätiö voi 2 §:ssä tarkoitetun tavoitteen toteuttamiseksi hakemuksesta myöntää 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua valtionavustusta elokuvan tuotantoon ( tuotantotuki ), jakeluun ( jakelutuki ) ja käsikirjoittamiseen ( käsikirjoitusapuraha ) sekä muuhun elokuvakulttuurin edistämiseen.
Tuotantotukea, jakelutukea ja käsikirjoitusapurahaa voidaan myöntää sellaisen kulttuurituotteena pidettävän elokuvan tuotantoon, jakeluun ja käsikirjoittamiseen: 1) joka muodostaa taiteellisen kokonaisuuden; 2) jonka sisältö perustuu kulttuuriarvoihin, joiden alkuperä on kulttuuri-identiteetissä; ja 3) johon sisältyy merkittävä luovien tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden panos ja heille maksettavien palkkojen ja palkkioiden osuus tuotantokustannuksista on merkittävä.
Tuotantotukea voidaan myöntää elokuvan tuottamiseen ja kehittämiseen. Jakelutukea voidaan myöntää elokuvan kotimaisen ja kansainvälisen ammattimaisen esitys- ja levitystoiminnan edistämiseen eri jakelukanavissa. Käsikirjoitusapurahaa voidaan myöntää elokuvan käsikirjoittamiseen ja siihen liittyvään taustatyöhön.