1302/2018 Art. 108Rataverkon haltijan toimintojen ulkoistaminen ja jakaminen
16 luku Rataverkon haltijan riippumattomuus ja tehtävien järjestäminen
Rataverkon haltija saa ulkoistaa tehtäviään toiselle osapuolelle, joka ei saa olla rautatieyritys tai yritys, jonka määräysvallassa on rautatieyritys. Rataverkon haltijan on huolehdittava siitä, että tehtävien ulkoistamisesta ei synny eturistiriitoja ja että kaupallisesti arkaluonteisten tietojen luottamuksellisuus taataan.
Rataverkon haltija saa ulkoistaa rautatieinfrastruktuurin kehittämiseen, ylläpitoon ja uudistamiseen liittyvien tehtävien toteutuksen rautatieyritykselle, yritykselle, jonka määräysvallassa on rautatieyritys tai yritykselle, joka on rautatieyrityksen määräysvallassa.
Jos rataverkon haltija ulkoistaa 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tehtäviään toiselle, rataverkon haltija kuitenkin vastaa toiminnoista ja niiden valvonnasta.
Jos rataverkon haltija ulkoistaa olennaisia toimintoja toiselle, myös tämän osapuolen on noudatettava toiminnassaan 104–107 §:ää.
Liikenteenohjauspalvelujen hankkimisesta ulkopuoliselta palvelun tarjoajalta säädetään 136 §:ssä.
Rataverkon haltija saa myös antaa toisen rataverkon haltijan tehtäväksi suorittaa rataverkollaan rataverkon hallinnointiin liittyviä tehtäviä edellyttäen, että myös nämä täyttävät 104–107 §:ssä säädetyt velvoitteet.
Jos Väylävirasto valtion rataverkon haltijana ulkoistaa ratakapasiteetin ja reittien jakamiseen liittyviä tehtäviä ulkopuoliselle palvelujen tuottajalle, viraston on tehtävä palvelun tuottajan kanssa sopimus näiden palvelujen tuottamisesta virastolle. Palvelujen tuottaja suorittaa virastolle tehtävänsä viraston valvonnassa ja sen ohjeiden mukaisesti. Kyseisiä sopimuksen mukaisia tehtäviä hoitaessaan palvelujen tuottajan palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa.