1302/2018 Art. 165Onnettomuuksista ja vaaratilanteista ilmoittaminen
22 luku Onnettomuustutkinta ja varautuminen
Rautatieliikenteen harjoittajan, rataverkon haltijan ja 159 §:ssä tarkoitetun toiminnanharjoittajan on sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle niiden tietoon tulleista onnettomuuksista ja vaaratilanteista. Kaupunkiraideliikenteen osalta ilmoitusvelvollisuus koskee vakavia onnettomuuksia ja muita kuin yleiseltä merkitykseltään vähäisiä metroliikenteen onnettomuuksia ja vaaratilanteita.
Onnettomuuksia ja vaaratilanteita koskevat poikkeamatiedot ilmoitetaan Liikenne- ja viestintävirastolle teknisen käyttöyhteyden välityksellä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut tiedot ovat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n nojalla salassa pidettäviä. Lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto voi pitää salassa 1 momentissa tarkoitettua tietoa koskevan seikan, jos tiedon antaminen siitä vaarantaisi tietojen saannin tulevaisuudessa.
Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä onnettomuuksiin ja vaaratilanteisiin liittyvien tietojen ilmoittamisesta.