Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

729/2018 · Tieliikennelaki

729/2018 Art. 57Tienkäyttäjien varoittaminen

3 luku Liikennesäännöt

In KraftAmtlicher Text

Ajoneuvon kuljettajan on huolehdittava siitä, että tielle asetetaan varoituskolmio, jos ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle sellaiseen paikkaan, että se voi riittämättömän näkyvyyden vuoksi tai muusta syystä olla vaarana liikenteelle. Edellytys asettamiselle on, että varoituskolmio on ajoneuvossa pakollisena varusteena. Tarvittaessa on ryhdyttävä muihinkin toimenpiteisiin tienkäyttäjien varoittamiseksi. Jos ajoneuvo on jäänyt rautatie- tai raitiotiekiskoille, on ryhdyttävä junan tai raitiovaunun kuljettajan varoittamiseksi tarpeellisiin toimiin.

Varoituskolmio on sijoitettava riittävän etäälle pysähtyneestä ajoneuvosta siten, että muut tienkäyttäjät voivat hyvissä ajoin huomata varoituksen. Kolmio tulee poistaa, kun ajoneuvosta ei ole enää vaaraa muulle liikenteelle.