117/2019 Art. 2Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusosuuden laskentakriteerit
Ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen 13 §:n 2 momentin mukainen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusosuus perustuu seuraaviin laskentakriteereihin: 1) tutkimus- ja kehittämistoiminnan ulkopuolinen rahoitus, Tilastokeskuksen tekemän ulkopuolisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan määritelmän mukaan; 2) ammattikorkeakoulussa kalenterivuonna suoritettujen ylempien ammattikorkeakoulututkintojen lukumäärä; 3) julkaisujen, julkisen taiteellisen ja taideteollisen tuotannon, audiovisuaalisten aineistojen sekä tieto- ja viestintäteknisten ohjelmien lukumäärä.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa julkaisulla tarkoitetaan tutkimustyöhön perustuvaa julkaisua, jonka tekijä on palvelussuhteessa ammattikorkeakouluun tai kuuluu muutoin ammattikorkeakouluyhteisöön taikka jonka tekemisen ammattikorkeakoulu on toiminnallaan mahdollistanut. Lisäksi julkaisun tulee kuulua johonkin seuraavista opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja koskevan tiedonkeruun luokkien mukaisista julkaisutyypeistä: 1) vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit (A); 2) vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset (B); 3) tieteelliset kirjat (monografiat) (C); 4) ammattiyhteisölle suunnatut julkaisut (D); 5) suurelle yleisölle suunnatut julkaisut (E); 6) julkinen taiteellinen ja taideteollinen toiminta (F); 7) audiovisuaaliset aineistot ja tieto- ja viestintätekniset ohjelmat (I).
Avoimesti saatavilla olevia 2 momentissa tarkoitettuihin luokkiin A–E kuuluvia julkaisuja painotetaan kertoimella 1,2. Avoimesti saatavilla oleviksi katsotaan julkaisut, jotka on opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja koskevassa tiedonkeruussa merkitty: 1) open access -julkaisukanavassa ilmestyneeksi julkaisuksi; 2) hybridijulkaisukanavassa ilmestyneeksi avoimeksi julkaisuksi; 3) rinnakkaistallennetuksi julkaisuksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen laskentakriteereiden keskinäiset painotukset määräytyvät liitteen 2 kohdan mukaisesti.