119/2019 · Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä
119/2019 Art. 2Tutkimuksen rahoitusosuuden laskentakriteerit
Yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n mukainen tutkimuksen rahoitusosuus perustuu seuraaviin laskentakriteereihin: 1) julkaisujen lukumäärä tiedonkeruu- ja tasoluokittain kertoimella painotettuna; 2) yliopistossa suoritettujen tohtorin tutkintojen lukumäärä enintään sopimuskaudelle asetettuun yliopistokohtaiseen rahoitusrajaan saakka; 3) kansainvälinen kilpailtu tutkimusrahoitus; 4) kotimainen tutkimusrahoitus sekä kotimainen ja kansainvälinen yritysrahoitus.
Edellä 1 momentin 1 kohdassa julkaisulla tarkoitetaan tutkimustyöhön perustuvaa julkaisua, jonka tekijä on palvelussuhteessa yliopistoon tai kuuluu muutoin yliopistoyhteisöön tai jonka tekemisen yliopisto on toiminnallaan mahdollistanut ja joka kuuluu seuraaviin opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja koskevan tiedonkeruun luokkien mukaisiin julkaisutyyppeihin: 1) vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit (A); 2) vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset (B); 3) kustannettu tieteellinen erillisteos (C1); 4) toimitettu tieteellinen teos(C2); 5) artikkeli ammattilehdessä (D1); 6) artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa (D2); 7) artikkeli ammatillisessa konferenssijulkaisussa (D3); 8) julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys (D4); 9) ammatillinen kirja (D5); 10) toimitettu ammatillinen kokoomateos (D6); 11) yleistajuinen artikkeli ja sanomalehtiartikkeli (E1); 12) yleistajuinen monografia (E2); 13) toimitettu yleistajuinen kokoomateos (E3).
Julkaisutiedonkeruun luokkia A ja C2 painotetaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisufoorumin tasoluokituksen mukaisesti siten, että tasoluokan 0 julkaisuja painotetaan kertoimella 0,1, tasoluokan 1 julkaisuja kertoimella 1, tasoluokan 2 julkaisuja kertoimella 3 ja tasoluokan 3 julkaisuja kertoimella 4. Julkaisutiedonkeruun luokkaa C1 painotetaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisufoorumin tasoluokituksen mukaisesti siten, että tasoluokan 0 julkaisuja painotetaan kertoimella 0,4, tasoluokan 1 julkaisuja kertoimella 4, tasoluokan 2 julkaisuja kertoimella 12 ja tasoluokan 3 julkaisuja kertoimella 16. Julkaisutiedonkeruun luokkia B, D1–D4, D6, E1 ja E3 painotetaan kertoimella 0,1. Julkaisutiedonkeruun luokkia D5 ja E2 painotetaan kertoimella 0,4.
Julkaisutiedonkeruun luokkien A, C1 ja C2 mukaisia avoimesti saatavilla olevia vertaisarvioituja julkaisuja painotetaan lisäksi kertoimella 1,2. Avoimesti saatavilla olevalla julkaisulla tarkoitetaan julkaisua, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruussa merkitty: 1) open access -julkaisukanavassa ilmestyneeksi julkaisuksi; 2) hybridijulkaisukanavassa ilmestyneeksi avoimeksi julkaisuksi; tai 3) rinnakkaistallennetuksi julkaisuksi.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa kansainvälisellä kilpaillulla tutkimusrahoituksella tarkoitetaan yliopiston tilikauden aikana syntyneitä tutkimusmenoja vastaavaa rahoitusta, joka on ilmoitettu seuraavissa opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimusrahoitusta koskevan tiedonkeruun luokissa: 1) suoraan Euroopan unionilta tuleva puiteohjelmarahoitus tai muu laadullisesti kilpailtu EU-rahoitus; 2) ulkomaiset rahastot ja säätiöt; 3) kansainväliset järjestöt; tai 4) muu ulkomainen rahoitus.
Edellä 1 momentin 4 kohdassa kotimaisella tutkimusrahoituksella sekä kotimaisella ja kansainvälisellä yritysrahoituksella tarkoitetaan kalenterivuonna syntyneitä tutkimusmenoja vastaavaa rahoitusta, joka on ilmoitettu seuraavissa opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimusrahoitusta koskevissa tiedonkeruun luokissa: 1) Suomen Akatemia; 2) Innovaatiorahoituskeskus Business Finland; 3) kotimaiset yritykset; tai 4) ulkomaiset yritykset.
Tämän pykälän mukaisten laskentakriteereiden keskinäiset painotukset määräytyvät liitteen 2 kohdan mukaisesti.