16/2019 · Laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa
16/2019 Art. 19Siirtymäsäännökset
4 luku Erinäiset säännökset
Henkilön, jonka tilapäinen oleskelu ulkomailla on alkanut ennen tämän lain voimaantuloa, katsotaan asuvan Suomessa hänen tekemänsä ilmoituksen mukaiseen tilapäisen oleskelun päättymispäivään saakka, kuitenkin enintään vuoden ajan ulkomaille lähdöstä.
Sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään, Kansaneläkelaitoksen tällä lailla kumotun asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 5, 7 tai 8 §:n nojalla antama päätös on voimassa päätöksessä määrätyn ajan. Tämän lain voimaan tullessa ulkomailla oleskelevan 12 ja 13 §:ssä tarkoitetun henkilön katsotaan siirtyneen ulkomaille tämän lain voimaan tullessa.
Asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 13, 13 a, 13 b, 14 ja 14 a §:ää sovelletaan Kansaneläkelaitoksen ennen tämän lain voimaantuloa mainitun lain nojalla antamiin päätöksiin.