Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

1377/2022 · Valtioneuvoston asetus maatilojen neuvontapalveluista

1377/2022 Art. 4Neuvontapalvelun myöntämisen yleiset edellytykset

In KraftAmtlicher Text

Korvausta voidaan myöntää laadukkaaseen ja neuvottavan tarpeista lähtevään neuvontapalveluun. Neuvontapalvelua, joka koskee eräistä maaseudun kehittämisen korvauksista annetun lain (1333/2022) 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja seikkoja, voidaan antaa viljelijälle hänen hallitsemallaan maatilalla tai maatilalla, jolla hän ryhtyy harjoittamaan maataloutta. Neuvontapalvelu voidaan toteuttaa myös tilan ulkopuolella tai sähköisen verkkoyhteyden avulla.

Maatilojen neuvontapalvelua voidaan antaa myös siten, että samaan neuvontatilanteeseen osallistuu yksi tai useampi 3 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitettu henkilö tai tällaisen henkilön hallitseman tilan työntekijä taikka yhtä useampi 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu henkilö. Edellytyksenä on, että neuvontapalvelua annetaan pääosin samoista seikoista ja että ryhmälle annettuna neuvontapalvelu on tarkoituksenmukaista neuvontapalvelun kustannusten tehokkaamman kohdentumisen vuoksi, saajien määrän lisäämiseksi tai yhtäläisen laadun turvaamiseksi. Korvausta ei kuitenkaan myönnetä sellaiseen ryhmälle annettavaan neuvontapalveluun, johon on myönnetty joko yksin tai osana muuta koulutus- tai tiedonvälitystoimenpidettä tukea siten kuin maaseudun kehittämisen tukemisesta rahoituskaudella 2023–2027 annetun lain (1325/2022) nojalla maaseudun kehittämisen tukemisesta säädetään tai johon myönnettävää tällaista tukea koskeva hakemus on vireillä.

Korvausta ei myönnetä sellaiseen neuvontatapahtumaan, johon on myönnetty muuta julkista rahoitusta. Jos yritys tai yhteisö, jonka palveluksessa neuvoja on, saa maatalouden neuvontapalvelujen valtionavusta annetun valtioneuvoston asetuksen (431/2016) mukaista valtionapua toimintaansa, korvausta ei myönnetä sellaiseen neuvontapalveluun, jonka kustannukset korvataan mainitulla valtionavulla tuetusta toiminnasta.