863/2022 Art. 4Eräiden kotieläintalouden palvelujen tuki
Kotieläintaloudelle välttämättömien palveluiden turvaamiseksi voidaan keinosiemennysalan toimijoille, joilla tai joiden palveluksessa olevalla henkilöllä on eläinsuojelulain (247/1996) 29 §:ssä säädetty kelpoisuus tai jotka ovat sellaisia kumotun kotieläinjalostuslain (794/1993) 6 §:ssä tarkoitettuja luvanhaltijoita, jotka saavat harjoittaa muuta keinosiementämistä kuin keinosiementämistä kotitilalla, myöntää eräiden kotieläintalouden palvelujen tukea liitteessä 3 mainituilla pohjoisen tuen alueilla sellaisista tukivuonna 2022 keinosiementämistä varten tehdyistä työmatkoista, jotka käynnin suorittaja tekee keinosiementämiseen kuuluvien välttämättömien tehtävien suorittamiseksi kotieläintaloutta harjoittavalle tilalle varsinaisen työpaikkansa ulkopuolelle. Jos käynnin suorittajalla ei työn luonteen vuoksi ole varsinaista työpaikkaa, tukea voidaan myöntää matkoista, jotka hän tekee keinosiementämisen suorittamiseksi asunnoltaan kotieläintaloutta harjoittavalle tilalle. Tukea voidaan myöntää enintään 36,80 euroa käyntikertaa kohti.
Jos tuen saajan eräiden kotieläintalouden palvelujen tukena ja muutoin samaan tarkoitukseen saaman kuljetusavustuksen tai muun tuen yhteismäärä olisi suurempi kuin 1 momentissa säädetty, tämän asetuksen mukaista tukea ei makseta ylittävältä osalta.