262/2023 · Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2023–2027
262/2023 Art. 8Energiatuen saaja
Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille.
Energiatukea ei kuitenkaan myönnetä: 1) organisaatioille, joiden toiminta rahoitetaan valtion talousarviosta; 2) valtion talousarviosta annetussa laissa (423/1988) tarkoitettuun taloushallinto-organisaatioon kuuluville virastoille, laitoksille ja muille toimielimille; 3) sellaiselle perustamishankkeen toteuttajalle, joka saa perustamishankkeeseen valtionosuutta; 4) asunto-osakeyhtiöille, asuinkiinteistöille tai maatiloille taikka niiden yhteyteen toteutettaville hankkeille, lukuun ottamatta sellaisia maatilan yhteydessä toteutettavia hankkeita, joissa suurin osa tuotettavasta energiasta käytetään maatalouden tuotantotoiminnan ulkopuolella; 5) Euroopan unionin valtiontukisääntelyssä tarkoitetuille vaikeuksissa oleville yrityksille; 6) yhteisölle, joka on joutunut ulosottotoimenpiteen kohteeksi, selvitystilaan, konkurssiin tai yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitettuun saneerausmenettelyyn taikka ei ole noudattanut eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta annetun lain (300/2001) 1 §:ssä tarkoitettua tuen takaisinperintäpäätöstä.
Jos 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun hankkeen toteuttamiseen osallistuu useampi kuin yksi yritys, kunta tai muu yhteisö, tuki voidaan myöntää ja maksaa yritykselle, kunnalle tai muulle yhteisölle, joka on sitoutunut vastaamaan tuen käytöstä koko hankkeeseen (koordinaattori) . Jos tuki myönnetään koordinaattorille, sen on tehtävä valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 3 momentissa tarkoitettu sopimus hankkeen toteuttavien tahojen kanssa.