653/2023 · Laki evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta
653/2023 Art. 36Viranhaltijan asema liikkeen luovutuksessa
5 luku Virkasuhteessa tapahtuvat muutokset
Työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan työnantajan toiminnan tai sen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, kun luovutettava kokonaisuus pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena.
Liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista virkasuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Jos luovutus tapahtuu yksityisoikeudelliselle yhteisölle tai säätiölle, viranhaltijat siirtyvät työsopimussuhteeseen luovutuksensaajan palvelukseen. Tällöin luovutuksensaajalle eivät siirry ne oikeudet ja velvollisuudet, jotka johtuvat nimenomaan virkasuhteesta eivätkä ole ominaisia työsopimussuhteelle.
Ennen luovutusta erääntyneestä palkasta tai muusta virkasuhdetta koskevasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin vastuussa luovutuksensaajalle ennen luovutusta erääntyneestä saatavasta, jollei muuta ole sovittu.
Luovutuksensaajan velvollisuuteen noudattaa luovutushetkellä voimassa olleen virkaehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan, mitä työehtosopimuslain (436/1946) 5 §:ssä säädetään.