71/2023 · Laki metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä
71/2023 Art. 14Terveyslannoitus
2 luku Ekologiset ja metsän kasvua edistävät tuet
Tukea voidaan myöntää turvemaiden tuhkalannoitukseen. Lisäksi tukea voidaan myöntää lannoitukseen kohteella, jonka maaperässä esiintyy boorinpuutosta.
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että: 1) lannoituskohde, joka voi olla jakautunut usealle alueelle, täyttää vähimmäispinta-alaa, puustoa ja maaperää koskevat vähimmäisvaatimukset; 2) kohteella on huolehdittu tarpeellisista metsänhoitotöistä; 3) kohteella ei ole merkittäviä hakkuutarpeita; 4) alueen vesitalous on kunnossa.
Jos tukea myönnetään sillä perusteella, että kohteen maaperässä esiintyy boorinpuutosta, on tuen myöntämisen edellytyksenä lisäksi, että työ tehdään sellaisissa metsissä, joiden puuston kehitys metsänhoidollisista toimenpiteistä huolimatta on taantuvaa maaperän ravinteiden epätasapainon vuoksi ja jotka voidaan saada elpymään lannoittamalla. Lisäksi edellytyksenä on, että lannoitevalmiste soveltuu ravinne-epätasapainon korjaamiseen.
Tukea ei myönnetä, ellei toimenpiteen suunnittelussa ole kiinnitetty erityistä huomiota toimenpiteiden aiheuttamiin vesistö- ja ympäristövaikutuksiin sekä toimenpiteistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen vähentämiseen.
Tuki myönnetään ehdolla, että tuensaaja noudattaa tässä laissa säädettyä hoito- ja kunnossapitovelvollisuutta.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset terveyslannoituskohteen vähimmäispinta-alasta, lannoituskohteesta, lannoitevalmisteen valinnan perusteista, lannoitteen levittämisestä, puuston ja maaperän vähimmäisvaatimuksista, terveyslannoituskohteella tarpeellisista metsänhoitotöistä sekä siitä, milloin merkittäviä hakkuutarpeita ei ole ja milloin alueen vesitalous on kunnossa, sekä muista tässä pykälässä säädetyistä tuen myöntämisen edellytyksistä.