41/2024 · Valtioneuvoston asetus vuodelta 2024 maksettavasta pohjoisesta tuesta
41/2024 Art. 20Puutarhatuotteiden varastointituki
5 luku Kasvihuonetuotannon tuki sekä varastointituet
Puutarhatuotteiden varastointitukea myönnetään 1 päivänä marraskuuta 2024 ja 15 päivänä joulukuuta 2024 varastossa olevien puutarhatuotteiden tukeen oikeuttavien varastointimäärien keskiarvon perusteella enintään seuraavasti: Varastotyyppi euroa/m³ Koneellisesti jäähdytetty varasto 14,2 Muu varasto 8,8
Tuen perusteena oleva varastointimäärä on ilmoitettava kuutiometrin tarkkuudella ja siihen saa sisällyttää ainoastaan ne puutarhatuotteet, jotka ovat olleet kauppakelpoisia varastoon pantaessa. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuotteet säilytetään normaalin varastointitavan mukaisesti. Kauppakunnostuksen yhteydessä pilaantuneiksi havaittuja tuotemääriä ei saa sisällyttää ilmoitettavaan varastointimäärään.
Puutarhatuotteita, joiden varastointiin myönnetään tukea, ovat kiinankaali, kyssäkaali, lanttu, mukulaselleri, nauris, omena, palsternakka, porkkana, punajuuri, punakaali, purjo, ruusukaali, savoijinkaali, sipuli ja valkokaali.