423/2024 · Valtioneuvoston asetus poronhoitovuodelta 2024/2025 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta
423/2024 Art. 3Tukikelpoiset eloporot
Tuen saamisen edellytyksenä on, että ruokakuntaan kuuluvat omistavat poroluetteloiden mukaan poronhoitovuoden päättyessä yhteensä vähintään 80 poronhoitolain 5 §:n 2 kohdassa tarkoitettua eloporoa.
Tukeen oikeuttavien eläinten omistusoikeus ja määrä perustuvat poronhoitovuodelta 2023/2024 laadittuun poroluetteloon. Poronhoitovuoden 2023/2024 aikana tehdyt porokaupat voidaan ottaa huomioon tukea myönnettäessä.
Tukea ei makseta siltä osin kuin eloporojen määrä ylittää paliskunnille tai niiden osakkaille määrätyt suurimmat sallitut määrät. Jos paliskunnan eloporojen määrä ylittää paliskunnille määrätyn suurimman sallitun eloporojen määrän, ruokakuntien tukikelpoisten eloporojen määrää vähennetään ylimääräisten porojen osalta samassa suhteessa kuin ruokakunnat omistavat eloporoja paliskunnassa. Eloporojen määrän jääminen 1 momentissa säädettyä pienemmäksi ei estä tuen myöntämistä ruokakunnalle jäljelle jääneiden eloporojen määrän perusteella, jos ruokakunnalla on ennen vähennystä ollut eloporoja vähintään 1 momentissa säädetty määrä.
Tukea ei makseta niistä eloporoista, jotka osakkaan olisi paliskunnan hyväksymien vuosittaisten teurastussuunnitelmien mukaan pitänyt teurastaa. Jos ruokakunnan edellä tarkoitettujen teurastamatta jättämien porojen määrä on yli kolme prosenttia eloporojen määrästä, tukea ei makseta ruokakunnalle lainkaan.