9/2024 Art. 1
Jos puutavaran omistaja ei poista puutavaraa siten kuin metsätuhojen torjunnasta annetun lain (1087/2013) 3 §:n 2 momentissa säädetään, hänen on suoritettava metsätuhojen leviämisen estämiseksi mainitussa momentissa tarkoitetulle puutavaralle jokin tai joitakin seuraavista toimenpiteistä: 1) mäntypuutavara peitetään ennen pystynävertäjien parveilua ja kuusipuutavara ennen kirjanpainajien parveilua hyönteisten iskeytymisen estävällä peitteellä, jonka on peitettävä pinon pintaosa kokonaan ja pinon sivut ja päädyt vähintään 50 senttimetrin matkalta pinon yläreunasta alaspäin; 2) puutavaraa kastellaan vähintään kahdeksan viikon ajan käyttäen vähintään 50 millimetriä vettä vuorokaudessa alkaen viimeistään neljä viikkoa ennen mainitussa momentissa säädettyjä puutavaran poiskuljettamisen määräaikoja; 3) ennen pystynävertäjien parveilua kasatun mäntypuutavarapinon pintaosa vähintään 50 senttimetrin syvyydeltä kuljetetaan pois metsästä sellaisenaan tai haketettuna aikaisintaan pystynävertäjien puutavaraan iskeytymisen jälkeen ja ennen mainitussa momentissa säädettyjä mäntypuutavaran poiskuljettamisen määräaikoja; 4) puutavara tai puutavarapinon pintaosan puut kuoritaan vähintään 50 senttimetrin syvyydeltä ja kuorittu puutavara jätetään pinon päälle vähintään kolmea viikkoa ennen mainitussa momentissa säädettyjä puutavaran poiskuljettamisen määräaikoja; 5) puutavarapino käsitellään tuhohyönteisten iskeytymistä vastaan tähän käyttötarkoitukseen hyväksytyllä kasvinsuojeluaineella viimeistään tuhohyönteisten parveillessa; 6) mäntypuutavara sijoitetaan ennen mainitussa momentissa säädettyjä puutavaran poiskuljettamisen määräaikoja vähintään 2 momentissa olevan taulukon mukaisten välimatkojen päähän sellaisesta taimikkovaiheen ohittaneesta metsikön reunasta, jonka puuston tilavuudesta yli 30 prosenttia on mäntyä; 7) mäntypuutavarapinon pintaosa peitetään vähintään 50 senttimetrin paksuisella lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomasta mäntypuusta muodostuvalla kerroksella ennen pystynävertäjien parveilua; 8) kuusipuutavara peitetään vähintään 50 senttimetrin paksuisella lehtipuukerroksella tai kaarnoittumattomasta mäntypuusta muodostuvalla kerroksella ennen kirjanpainajien parveilua; 9) puutavaralle suoritetaan muita kuin 1–8 kohdissa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla on vastaavankaltaisia vaikutuksia, siten, ettei puutavarasta pääse merkittävästi leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä.
Edellä 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettu mäntypuutavara on sijoitettava seuraavan taulukon mukaisesti: Mäntypuutavaravaraston koko Siemen- tai suojuspuumetsikkö taikka nuori kasvatusmetsikkö Muu taimikkovaiheen ohittanut metsikkö enintään 100 m³ 200 m 100 m yli 100 m³ 400 m 200 m