2/2025 Art. 17Ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisten alojen investointeihin myönnettävän avustuksen enimmäismäärä
3 luku Tuki investointeihin ilmastoneutraaliin talouteen siirtymisen kannalta strategisilla aloilla
Avustusta voidaan hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää enintään 15 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, ja avustuksen kokonaismäärä voi olla enintään 150 miljoonaa euroa yrityksen osalta Suomessa.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisilla Suomen sovellettavassa aluetukikartassa nimetyillä tukialueilla tehtävissä investoinneissa avustusta voidaan hankekohtaisen harkinnan perusteella myöntää enintään 20 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista ja avustuksen kokonaismäärä voi olla enintään 200 miljoonaa euroa yrityksen osalta Suomessa.
Avustus voi kohdistua sellaiseen investointihankkeeseen, jolle on myönnetty muuta valtiontukea samojen hyväksyttävien kustannusten perusteella, kunhan tällainen valtiontukien kasautuminen ei johda siihen, että minkään sovellettavan säännöksen mukainen tuen enimmäismäärä tai enimmäistuki-intensiteetti ylittyvät. Tukien yhteismäärä ei koskaan saa olla yli 100 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista.