436/2026 Art. 7Uudelleentarkastelumenettely ristiriitaisten velvoitteiden tapauksessa
1 luku Eurooppalaisen esittämismääräyksen ja eurooppalaisen säilyttämismääräyksen antaminen Suomessa
Suomen ollessa määräyksen antanut valtio määräyksen antaneen viranomaisen on tarkasteltava uudelleen eurooppalaista esittämismääräystä asetuksen 17 artiklan mukaisesti. Jos määräyksen antanut viranomainen aikoo pitää voimassa esittämismääräyksen, sen on saatettava määräys syyteasiassa toimivaltaisen tuomioistuimen uudelleentarkasteltavaksi. Jos esittämismääräys on edellyttänyt tuomioistuimen vahvistusta 1 §:n mukaisesti, myös määräyksen vahvistanut tuomioistuin on toimivaltainen tarkastelemaan määräystä uudelleen asetuksen 17 artiklan mukaisesti määräyksen antaneen viranomaisen pyynnöstä.
Eurooppalaisen esittämismääräyksen uudelleentarkastelussa 17 artiklan mukaisesti noudatetaan soveltuvin osin, mitä pakkokeinolain 3 luvun 1, 3, 8 ja 10 §:ssä säädetään vangitsemisasian käsittelystä. Uudelleentarkastelua koskeva asia on otettava tuomioistuimessa viipymättä käsiteltäväksi ja se on ratkaistava kiireellisesti. Asia voidaan ratkaista kansliassa ilman istuntokäsittelyä, jos tuomioistuin harkitsee sen soveliaaksi.
Syyttäjän on osallistuttava 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun uudelleentarkastelumenettelyä koskevaan käsittelyyn tuomioistuimessa sen varmistamiseksi, että asia tulee selvitetyksi tarkoituksenmukaisella tavalla, jollei tuomioistuin katso syyttäjän kuulemista asiassa tarpeettomaksi.
Asian käsittelyssä voidaan käyttää videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa käsittelyyn osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään.
Uudelleentarkastelussa annettuun tuomioistuimen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.