10/2002 · Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen myönnettävästä valtionavustuksesta
10/2002 Art. 4Myöntämisperusteet
Valtionavustusta voidaan valtion talousarvion rajoissa myöntää koulutukseen, joka alkaa vuonna 2002 ja päättyy viimeistään vuonna 2004.
Valtionavustusta myönnetään työelämän ajankohtaisiin koulutustarpeisiin vastaavaan koulutukseen. Avustusten myöntämisessä painotetaan erityisesti ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa sekä tietoteknisiä valmiuksia lisäävää koulutusta ja erityisryhmille sekä lyhyen pohjakoulutuksen omaaville henkilöille tarkoitettua koulutusta. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon koulutuksen järjestäjän järjestämän ammatillisen lisäkoulutuksen määrä edellisinä vuosina, muulla opetusministeriön toimialaan kuuluvalla valtionavulla vuonna 2002 järjestettävän lisäkoulutuksen määrä sekä koulutuksen järjestäjän asema työelämän alue- ja alakohtaisten koulutustarpeiden hoitamisessa.
Valtionavustus myönnetään laskennallisena avustuksena eri hintaryhmiin sijoittuvien opiskelijatyövuosien määrien ja opiskelijatyövuotta kohden eri hintaryhmissä vahvistettujen yksikköhintojen perusteella. Valtionavustus omaehtoiseen koulutukseen on 90 prosenttia ja henkilöstökoulutukseen 50 prosenttia opiskelijatyövuosien määrän ja yksikköhintojen perusteella lasketusta euromäärästä. Koulutuksen järjestäjä voi erityisestä syystä järjestää eri hintaryhmiin kuuluvaa koulutusta valtionavustuspäätöksessä hyväksytyistä opiskelijatyövuosista poiketen. Valtionavustus tarkistetaan jälkikäteen toteutuneiden opiskelijatyövuosien mukaiseksi. Myönnetyn valtionavustuksen määrä ei kuitenkaan saa ylittyä.
Opiskelijatyövuodella tarkoitetaan tässä asetuksessa 190:tä vähintään seitsemän tunnin mittaista työpäivää opiskelijaa kohden ja opiskelijatyövuoden yksikköhinnoilla opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun asetuksen (806/1998) 10 a §:n mukaisia yksikköhintoja.