1197/2020 Art. 8Avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset
Avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan ja arviointiin hankkeen tavoitellusta vaikutuksesta 4 §:n mukaisiin avustuksen käyttötarkoituksiin, kustannustehokkuudesta, laadusta ja toteuttamiskelpoisuudesta.
Avustus voidaan myöntää, jos avustuksen hakijalla arvioidaan olevan edellytykset jatkuvaan taloudelliseen toimintaan.
Avustusta ei kuitenkaan voida myöntää yritykselle, joka ei ole noudattanut yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan a) alakohdassa tarkoitettua tuen takaisinperintämääräystä tai jos tuki on julistettu sääntöjenvastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi.
Avustusta ei voida myöntää myöskään vaikeuksissa olevalle yritykselle. Poikkeuksena ovat yritykset, jotka eivät olleet vaikeuksissa 31 päivänä joulukuuta 2019, mutta joista tuli vaikeuksissa olevia yrityksiä 1 päivän tammikuuta 2020 ja 30 päivän kesäkuuta 2021 välisenä aikana.