238/2015 · Valtioneuvoston asetus ei-tuotannollisia investointeja koskevasta korvauksesta
238/2015 Art. 13Korvattavat kustannukset
Investointihankkeeseen sisältyvästä toimenpiteestä aiheutuva kustannus voidaan korvata, jos toimenpide on perusteltu hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös hankkeen kohtuulliset suunnittelukustannukset voidaan korvata. Jos alueen käytöstä saadaan taloudellista hyötyä sadonkorjuun tai muun hyötykäytön perusteella, hyöty on otettava huomioon metsätaloudesta saatavaa hyötyä lukuun ottamatta korvausta vähentävänä tekijänä.
Korvattavien kustannusten on oltava korvauksen hakijan maksamia, lopullisia, kohtuullisia ja todennettavissa. Korvattava kustannus on lopullinen, jos korvauksen hakija ei ole saanut eikä voi saada siitä tai sen perusteella alennusta, hyvitystä tai palautusta.
Kustannukset korvataan vain liitteen mukaisiin enimmäiskustannuksiin asti. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi kuitenkin yksittäisen toimenpiteen osalta poiketa enimmäiskustannuksista. Edellytyksenä on, että: 1) toimenpide on sen tavoite sekä työn laatu huomioon ottaen toteutettu kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tavalla; 2) kustannus on kohtuullinen ja perustuu toimenpiteen tavanomaiseen hintatasoon; 3) 1 ja 2 kohdassa mainituista edellytyksistä on esitetty luotettava selvitys.