1207/2016 Art. 3Valtionavustuksen myöntäminen yleiseen tieliikenteen turvallisuustoimintaan
Valtionavustusta voidaan myöntää yleisavustuksena lailla säädettyjen tieliikenteen turvallisuuden edistämiseen liittyvien tehtävien hoitamiseen. Valtionavustusta voidaan myöntää, jos avustuksen hakijan toiminta on: 1) valtakunnallista ja voittoa tavoittelematonta sekä kohdistuu kaikkiin tienkäyttäjäryhmiin ja kaikkiin ikäryhmiin tavoitteena ihmisten liikennekäyttäytymiseen vaikuttaminen; tai 2) kohdistuu tie- ja maastoliikenteen onnettomuustutkintaan ja siihen liittyvään onnettomuustietorekisterin ylläpitoon, tilastointiin, raportointiin ja yhteistyöhön.
Valtionavustusta voidaan lisäksi myöntää yleisavustuksena Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle tieliikenteen turvallisuuden edistämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun toimintaan myönnettävän valtionavustuksen edellytyksenä on, että toimintaa varten on tehty vuotuinen toimintasuunnitelma, varojen käyttösuunnitelma ja keskipitkän aikavälin suunnitelma. Vuotuisessa toimintasuunnitelmassa on kuvattava ainakin: 1) toiminnan tavoitteet; 2) toimenpiteet, joilla tavoitteet saavutetaan; 3) arvio toiminnan vaikutuksista; 4) viestintäsuunnitelma.
Varojen käyttösuunnitelmassa on esitettävä varojen kohdistuminen 1 ja 2 momentin mukaiseen toimintaan ja sen järjestämiseen. Keskipitkän aikavälin suunnitelmassa on kuvattava toiminnan lähivuosien tavoitteet ja painopisteet sekä esitettävä toiminnan keskeiset kehittämistoimenpiteet.
Valtionavustusta voidaan myöntää enintään 100 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Hyväksyttävinä kustannuksina pidetään toiminnasta ja sen järjestämisestä ja ylläpitämisestä aiheutuvia nettokustannuksia.