Bibliothèque juridique et analyse de dossiers · Autriche · Belgique · Union européenne
LAWxPERT Connexion Compte gratuit

382/2016 · Valtioneuvoston asetus biomassojen ravinteiden kierrätystä edistävään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä investointeihin vuosina 2016–2018 myönnettävästä valtionavustuksesta

382/2016 Art. 22Tuen maksaminen

En vigueurTexte officiel

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää tuen maksamisesta, maksatuksen keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä siten kuin valtionavustuslaissa säädetään.

Tuen maksamista koskevaan hakemukseen tulee liittää maksamista koskevat tarpeelliset tiedot ja erittely hankkeessa todennettavasti aiheutuneista menoista sekä selvitys hankkeen etenemisestä.

Tuki maksetaan jälkikäteen hankkeen edistymisen ja toteutuneiden maksettujen kustannusten perusteella tukipäätöksessä määrätyissä erissä. Ensimmäisen erän maksuhakemuksessa tulee esittää selvitys hankkeen kokonaisrahoituksesta.

Tuen viimeistä erää ei makseta ennen kuin hanke on saatu päätökseen. Hakemus viimeisen erän maksamiseksi ( lopputilitys ) tulee toimittaa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hanke on saatettu päätökseen. Lopputilitykseen tulee liittää tilintarkastuslain (1141/2015) 2 §:ssä tarkoitetun tilintarkastajan lausunto. Hyväksyttyään lopputilityksen tuen myöntänyt viranomainen maksaa viimeisen maksuerän ja vahvistaa samalla tuen lopullisen määrän.