1244/2020 Art. 14Työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen laskenta
3 luku Vaikuttavuusrahoitus
Opiskelijoiden työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen perusteella myönnettävän vaikuttavuusrahoituksen suoritemäärä saadaan laskemalla yhteen koulutuksen järjestäjän 13 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetut suoritemäärät, joita on painotettu: 1) kunkin 13 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetun ryhmän osalta vastaavan ryhmän tämän pykälän 2 momentissa säädetyllä järjestäjäkohtaisella korjauskertoimella; ja 2) työllistyneiden osalta 3 momentissa säädetyllä alueellisella korjauskertoimella.
Järjestäjäkohtainen korjauskerroin lasketaan siten, että kolme vuotta ennen varainhoitovuoden alkamista päättyvän kalenterivuoden aikana tutkinnon taikka tutkinnon osan tai osia suorittaneiden lukumäärä jaetaan kaksi vuotta ennen varainhoitovuoden alkamista päättyvän kalenterivuoden lopussa työllistyneiden tai jatko-opintoihin siirtyneiden sekä työttömien yhteismäärällä. Tutkinnon tai tutkinnon osan suorittamiseen sovelletaan 13 §:n 4 momenttia.
Alueellinen korjauskerroin lasketaan siten, että koko maan väestön ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllisten osuus koko maan väestön ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllisten ja työttömien yhteismäärästä jaetaan koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa määrätyn toiminta-alueen pääasiallisen maakunnan väestön ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllisten osuudella edellä mainitun alueen ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työllisten ja työttömien yhteismäärästä.