401/2001 Art. 5Talousveden laadun säännöllinen valvonta
Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on valvottava tämän asetuksen 1 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua talousvettä säännöllisin tutkimuksin. Tutkimusten tiheys on talousveden laadusta ja käyttäjämäärästä, tuotettavan veden määrästä tai elintarvikealan yrityksen toiminnan luonteesta riippuen yhdestä kerrasta vuodessa yhteen kertaan kolmessa vuodessa. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi tätä tiheämminkin, jos se talousveden laadusta johtuvista syistä on ilmeisen tarpeen.
Säännöllisissä tutkimuksissa talousvedestä on tehtävä vähintään liitteessä II mainittujen muuttujien määritykset. Tämän lisäksi terveydensuojeluviranomainen voi määrätä säännöllisesti tai kertaluonteisesti tehtäväksi myös muita liitteessä I mainittujen muuttujien määrityksiä, jos on perusteltua syytä epäillä niitä esiintyvän talousvedessä haitallisessa määrin. Erityistapauksissa terveydensuojeluviranomainen voi määrätä tehtäväksi myös liitteessä I mainitsemattomien muuttujien määrityksiä.