549/2015 · Valtioneuvoston asetus tutkintavankeudesta
549/2015 Art. 7Omaisuus kuljetuksen aikana
3 luku Tutkintavangin omaisuus ja tulot
Kun tutkintavanki siirretään toiseen vankilaan, kuljetuksen yhteydessä voidaan ottaa siirrettäväksi sellaista tutkintavangin henkilökohtaista omaisuutta, jonka siirtämisestä hän itse pystyy huolehtimaan. Tutkintavangin tulee erityisesti huolehtia helposti särkyvien esineiden kuljettamisesta. Tutkintavangille on annettava mahdollisuus valita omaisuus, jonka kuljettamisesta hän huolehtii. Kuljetuksen aikana tutkintavangin haltuun voidaan antaa ainoastaan sellaista omaisuutta, jonka hallussapito on vankilassa sallittu.