1552/2016 Art. 8Avustuksen maksaminen
Yleisavustukset maksetaan kultakin vuosineljännekseltä neljänä yhtä suurena eränä, jollei kustannusten tai toiminnan ajoittumisen olennaisten vaihtelujen taikka toiminnan muutosten johdosta ole yksittäistapauksessa perusteltua tästä poiketa.
Erityisavustukset maksetaan kulujen ja töiden ajoittumisen perusteella sen suuruisissa erissä kuin avustuksia katsotaan tarvittavan avustuspäätöksen mukaisten hyväksyttyjen kustannusten kattamiseen. Kiinteän omaisuuden, rakennuksen ja rakennuksessa olevan huoneiston hankintaan, rakentamiseen tai perusparannukseen myönnetyn investointiavustuksen maksamisen ehtona on lisäksi, että avustuksensaaja on esittänyt rakennus- tai hankintasuunnitelman sekä selvityksen hankkeen kokonaisrahoituksen ja käyttökulujen rahoituksen toteutumisesta. Sitä ennen voidaan avustusta maksaa suunnittelukuluihin. Jos myönnetty kohdennettu toiminta-avustus tai muu erityisavustus poikkeaa määrältään olennaisesti haetusta avustuksesta, on avustuksen maksamisen ehtona, että avustuksensaaja on esittänyt uuden talousarvion ja tarkennetun toteuttamis- tai toimintasuunnitelman.