Правовая библиотека и анализ дел · Австрия · Бельгия · Европейский союз
LAWxPERT Вход Бесплатная учётная запись

1127/2015 · Valtioneuvoston asetus Euroopan meri- ja kalatalousrahaston toimintaohjelmasta myönnettävästä tuesta

1127/2015 ст. 3Hyväksyttävät kustannukset

ДействуетОфициальный текст

Kehittämishankkeissa tukikelpoisiksi kustannuksiksi voidaan hyväksyä osuus niistä välillisistä kustannuksista, jotka voidaan kohdentaa hankkeelle perustellulla, tasapuolisella ja oikeudenmukaisella tavalla siinä suhteessa kuin ne ovat aiheutuneet hankkeesta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy kohdentamisen perusteet tuen myöntämistä koskevassa päätöksessä.

Investointihankkeissa tukikelpoisia eivät ole kustannukset sellaisista hankinnoista, jotka on tehty hakijalta, hänen perheenjäseneltään, hakijan tai hänen perheenjäsentensä määräysvallassa olevalta yritykseltä tai hakijan yrityksen johtavassa asemassa olevalta henkilöltä, jollei hankinnasta ole hankittu riittävästi tarjouksia muilta asianmukaisilta tahoilta.

Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain 13 §:n 3 momentissa tarkoitettuna hankkeelle vastikkeetta tehtynä työnä voidaan hyväksyä tuen saajan itsensä tekemä työ ja tuen saajan palveluksessa olevan henkilöstön hankkeelle tekemä työ, joista ei makseta korvausta hankkeen varoista ja jotka ovat erotettavissa tuen saajan normaalista toiminnasta. Lisäksi voidaan hyväksyä hankkeen yhteistyötahon hankkeelle vastikkeetta tekemä työ. Tuen hakijan on esitettävä perustelut vastikkeettoman työn käytölle ja sen ehdotetulle määrälle sekä luotettava arvio vastaavan työn kohtuullisesta arvosta työmarkkinoilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää vastikkeettoman työn määrän ja arvon tukipäätöksessä.

Edellä 3 momentissa mainitusta poiketen investointihankkeissa vastikkeettoman työn arvona pidetään 20 euroa tunnilta työn tekijää kohden. Jos vastikkeetta tehty työ tehdään aluksella, traktorilla tai muulla vastaavalla työkoneella, työkoneen käyttämisen arvoksi luetaan lisäksi 30 euroa käyttötunnilta. Edellä mainittua vastikkeettoman työn arvoa voidaan soveltaa myös muuhun vastikkeettomaan työhön, jos vastaavan työn kohtuullisesta arvosta työmarkkinoilla ei voida riittävästi varmistua.

Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain 13 §:n 3 momentissa tarkoitettuna hankkeelle vastikkeetta annettuna tuotantopanoksen luovutuksena voidaan hyväksyä hakijan omien raaka-aineiden käyttö investoinneissa tai hakijan tai sen yhteistyökumppanin luovuttama tavara tai palvelu kehittämishankkeissa. Tuen hakijan on esitettävä perustelut vastikkeettoman tuotantopanoksen käytölle ja sen ehdotetulle määrälle sekä luotettava arvio vastaavan tuotantopanoksen kohtuullisesta arvosta markkinoilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää vastikkeettoman tuotantopanoksen määrän ja arvon tukipäätöksessä.