612/2015 ст. 2Ulkoisen pelastussuunnitelman laatiminen
Alueista, joille ulkoinen pelastussuunnitelma tulee laatia, säädetään pelastuslain 48 §:ssä.
Tuotantolaitoksille, jotka sijaitsevat samalla tehdasalueella ja jotka muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden tai tuotantolaitoksille, jotka sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että tuotantolaitoksessa tapahtuvasta onnettomuudesta voi aiheutua vahinkoa toisen tuotantolaitoksen alueella, pelastuslaitos voi laatia yhteisen ulkoisen pelastussuunnitelman.
Laadittaessa ulkoista pelastussuunnitelmaa 2 momentissa tarkoitetuille tuotantolaitoksille pelastuslaitoksen tulee huomioida myös samalla alueella olevat tuotantolaitokset, joista ei tarvitse laatia ulkoista pelastussuunnitelmaa, mutta joissa kuitenkin käsitellään ja varastoidaan vaarallisia kemikaaleja, ottamalla huomioon niihin kohdistuvat tai niiden aiheuttamat mahdolliset suuronnettomuus- ja muut onnettomuusvaarat.
Ulkoisen pelastussuunnitelman laatimista varten: 1) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tulee toimittaa pelastuslaitokselle tuotantolaitoksen turvallisuusselvityksestä annetut johtopäätökset sekä kyseessä olevan tuotantolaitoksen toiminnanharjoittajan toimittaa pelastuslaitokselle turvallisuusselvitys ja sisäinen pelastussuunnitelma heti kun ne on laadittu tai päivitetty; 2) Liikenteen turvallisuusviraston tulee toimittaa pelastuslaitokselle ratapihan ja satama-alueen turvallisuusselvitys ja sisäinen pelastussuunnitelma; 3) sotilasräjähteistä annetun puolustusministeriön asetuksen (772/2009) 2 §:ssä tarkoitetun viranomaisen tulee toimittaa pelastuslaitokselle vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 30 §:ssä tarkoitettu turvallisuusselvitys tai sotilasräjähteistä annetun puolustusministeriön asetuksen 20 §:ssä tarkoitetut tiedot; 4) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee toimittaa pelastuslaitokselle kaivannaisjätteen jätealueen toimintaperiaateasiakirja ja sisäinen pelastussuunnitelma; 5) ydinlaitoksen luvanhaltijan tulee toimittaa pelastuslaitokselle Säteilyturvakeskuksen hyväksymä ydinlaitoksen valmiussuunnitelma.
Ulkoinen pelastussuunnitelma tulee laatia vuoden kuluessa siitä päivästä, jona pelastuslaitos on saanut käyttöönsä ydinlaitokselle, tuotantolaitokselle, ratapihalle, satama-alueelle tai kaivannaisjätteen jätealueelle laaditut 4 momentissa mainitut asiakirjat.
Jos sisäiseen pelastussuunnitelmaan tai valmiussuunnitelmaan tehdään muutoksia, pelastuslaitoksen tulee saattaa ulkoinen pelastussuunnitelma vastaamaan uutta tilannetta kahdeksan kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona toiminnanharjoittaja tai satama-alueella satamanpitäjä on toimittanut pelastuslaitokselle asiaa koskevat tiedot.
Pelastuslaitoksen laatiessa ulkoista pelastussuunnitelmaa yhteistyössä toiminnanharjoittajan kanssa niiden on tarvittaessa pyydettävä lausunto pelastuslain 46 §:ssä mainituilta yhteistyötahoilta.
Ulkoisen pelastussuunnitelman hyväksyy pelastuslaitos.