794/2015 ст. 2
Jos hakeutuja on suorittanut voimassa olevien ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon perusteiden mukaisia tutkinnon osia, jotka voidaan liittää osaksi suoritettavaa tutkintoa siten kuin tutkinnon muodostumisesta tutkinnon perusteissa määrätään, koulutuksen järjestäjä toimittaa tiedon hakeutujan aiemmin suorittamista tutkinnon osista tutkintotoimikunnalle.
Jos hakeutuja on suorittanut muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja tutkintoja tai tutkinnon osia, koulutuksen järjestäjä toimittaa niistä tiedon näyttötutkinnon järjestäjän nimeämille tutkintosuoritusten arvioijille. Arvioijien tehtävänä on arvioida, vastaavatko tutkinnot tai tutkinnon osat suoritettavan tutkinnon perusteita sekä varmistaa hakeutujan osaamisen ajantasaisuus. Arvioinnin perusteella arvioijat esittävät tutkintotoimikunnalle miltä osin näin todennettu osaaminen soveltuu tunnustettavaksi vastaamaan suoritettavan tutkinnon osia.
Jos hakeutujalla on 1 §:ssä tarkoitetun selvityksen perusteella muuta kuin edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua suoritettavan tutkinnon perusteissa tutkinnon osan tai tutkinnon osien suorittamiseksi edellytettyä osaamista, jonka perusteella tutkinto tai tutkinnon osa on mahdollista suorittaa ilman valmistavaa koulutusta taikka muuta lisäammattitaidon hankkimista, koulutuksen järjestäjä ohjaa hakeutujan suoraan tutkintotilaisuuteen.