Правовая библиотека и анализ дел · Австрия · Бельгия · Европейский союз
LAWxPERT Вход Бесплатная учётная запись

80/2015 · Valtioneuvoston asetus maaseudun yritystuesta

80/2015 ст. 9Yrityksen perustamistuella tuettava toiminta

3 luku Perustamistuki

ДействуетОфициальный текст

Tukea voidaan myöntää maatalousalan ja metsätalouden ulkopuolisen yritystoiminnan aloittamiseen ja aloittamista edistävien kokeilujen toteuttamiseen uudelle yritykselle ja liiketoimintaansa uudistavalle toimivalle yritykselle maaseutualueella.

Edellytyksenä on, että aloittava yrittäjä ei ole perustanut uutta yritystä ennen 1 tammikuuta 2014, lukuun ottamatta maatalousyrityksiä. Toimivalta yritykseltä edellytetään, että yritystoimintaa on tukihakemuksen jättämishetkellä harjoitettu yhtäjaksoisesti vähintään kolmen vuoden ajan.

Toimivan yrityksen tulee liiketoimintasuunnitelmassa osoittaa, että tuettava toimenpide kohdistuu uuteen toimintayksikköön, toimialaan, liiketoiminta-alueeseen, markkina-alueeseen, tuotteeseen tai palveluun taikka uusiin asiakkaisiin. Uuden liiketoiminnan hyväksi tehdystä työstä on pidettävä yrityksessä työtuntikirjanpitoa ja toiminta on selkeästi erotettava yrityksen nykyisestä liiketoiminnasta.

Tukea ei myönnetä hakijalle, joka tukihakemuksen jättämishetkellä on hakenut maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 6 §:n mukaista nuoren viljelijän aloitustukea, jolle se on myönnetty tai jolle työ- ja elinkeinotoimisto on tehnyt myönteisen starttirahapäätöksen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 8 luvun nojalla. Yrityksen perustamistukea voidaan kuitenkin myöntää sen jälkeen, kun nuoren viljelijän aloitustuen mukaisen toiminnan jatkamiselle säädetty vähimmäisaika on täyttynyt.