1428/2016 · Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eläkkeen vähentämisestä ja muuntamisesta
1428/2016 ст. 4Eläkkeen muuntaminen työkyvyttömyyseläkkeen eläketapahtuman satuttua vuosina 2006–2016
Jos tulevan ajan työkyvyttömyyseläkkeen eläketapahtuma on ollut 1 päivänä tammikuuta 2006 tai sen jälkeen ja ennen 1 päivää tammikuuta 2017, ja eläkkeensaajalla on oikeus vanhuuseläkkeeseen omaa alinta vanhuuseläkeikää alemmassa eläkeiässä, muunnetaan 1 §:ssä tarkoitettu eläke 2 ja 3 momentissa säädetyllä tavalla.
Jos vanhuuseläke alkaa työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolain (71/2016) 8 §:n tai työntekijän eläkelain voimaanpanolain (396/2006) 30 b §:n tai merimieseläkelain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolain (80/2016) 9 §:n 2 momentin perusteella 62 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta tai myöhemmin, mutta kuitenkin ennen 63 vuoden iän täyttämistä, vanhuuseläkettä vähennetään työntekijän eläkelain 12 §:n 2 momentin, sellaisena kuin se oli voimassa 31 päivänä joulukuuta 2012, mukaisesti.
Jos vanhuuseläke alkaa edellä 2 momentissa mainittujen lainkohtien perusteella 62 vuotta alemmassa iässä, eläke muunnetaan vastaamaan eläkkeelle siirtymisikää 31 päivänä joulukuuta 2016 voimassa olleen eläkkeen muuntamisesta vastaamaan 62 vuotta alempaa eläkkeelle siirtymisikää annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1413/2006) 2 §:n 5 ja 6 momentin mukaisesti.