2/2024 · Laki Euroopan unionin tilapäisestä matkustusasiakirjasta
2/2024 ст. 8Kuuleminen
2 luku EU:n tilapäinen matkustusasiakirja
Ulkoministeriön tai Suomen edustuston on kuultava hakijan kansalaisuusjäsenvaltion toimivaltaista viranomaista hakijan henkilöllisyyden ja kansalaisuuden vahvistamiseksi viipymättä ja viimeistään kahden työpäivän kuluttua EU:n tilapäistä matkustusasiakirjaa koskevan hakemuksen vastaanottamisesta. Perustellusta syystä ulkoministeriö tai Suomen edustusto voi ylittää säädetyn kahden työpäivän määräajan.
Jos hakijana on Suomen kansalaisen tai edustusta vailla olevan EU:n jäsenvaltion kansalaisen seurassa matkustava perheenjäsen, joka ei ole EU:n jäsenvaltion kansalainen, on ulkoministeriön tai Suomen edustuston kuultava sen edustusta vailla olevan EU:n jäsenvaltion kansalaisen kansalaisuusjäsenvaltion toimivaltaista viranomaista, jonka seurassa kyseinen perheenjäsen matkustaa, ja tarvittaessa lailliseen oleskeluun oikeuttavan luvan myöntänyttä EU:n jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista.
Jos edustusta vailla olevan EU:n jäsenvaltion kansalaisen kansalaisuusjäsenvaltion viranomainen vastustaa EU:n tilapäisen matkustusasiakirjan myöntämistä, sitä ei myönnetä. Ennen hylkäävän päätöksen antamista ulkoministeriön tai Suomen edustuston on ilmoitettava asiasta hakijalle ja kuultava edustusta vailla olevan EU:n jäsenvaltion kansalaisen kansalaisuusjäsenvaltion toimivaltaista viranomaista.
Jos kuuleminen ei asian kiireellisyyden vuoksi ole mahdollista ennen tässä laissa tarkoitetun päätöksen tekemistä, voidaan päätös EU:n tilapäisen matkustusasiakirjan myöntämisestä edustusta vailla olevalle EU:n jäsenvaltion kansalaiselle tehdä kuulematta kansalaisuusjäsenvaltion toimivaltaista viranomaista. Päätöksestä on viipymättä ilmoitettava sen EU:n jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka kansalaiselle EU:n tilapäinen matkustusasiakirja on myönnetty.