Rechtsbibliothek und Fallanalyse · Österreich · Belgien · Europäische Union
LAWxPERT Anmelden Kostenloses Konto

357/2014 · Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta

357/2014 Art. 19Kertakorvaus ja prosenttimääräisenä korvattavat kustannukset

2 luku Tukimenettely

In KraftAmtlicher Text

Maakunnan kehittämisrahasta ja maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin varatusta määrärahasta rahoitetuissa hankkeissa tuen myöntävä viranomainen voi päättää, että tuki hankkeeseen myönnetään kertakorvauksena. Kertakorvauksen saajan on tällöin todennettava, että hankkeessa aikaansaatu tulos tai tehdyt toimenpiteet ovat tukipäätöksen mukaisia.

Kokonaisuudessaan julkisena hankintana toteutettaviin hankkeisiin ei tukea kuitenkaan myönnetä kertakorvauksena.

Hankkeelle kertakorvauksena myönnettävän tuen määrä voi olla enintään 100 000 euroa.

Kertakorvausta haettaessa on toimitettava tuen suuruuden määrittelyä varten yksityiskohtainen kustannusarvio perusteluineen sekä arvio ulkopuolisilta tehtävistä hankinnoista.

Kertakorvausta koskevassa tukipäätöksessä on yksilöitävä hankkeessa tehtäväksi edellytetty tulos tai toimenpide ja toteutumisen todentamiseksi tarvittavat asiakirjat niin, että hankkeen toteuttamisesta tukipäätöksen mukaisesti voidaan varmistua ennen tuen maksamista. Hankkeen toteuttaminen voidaan jakaa osiin, jos se hankkeen luonteen vuoksi on mahdollista.

Maakunnan kehittämisrahasta tai maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin varatusta määrärahasta prosenttimääräisinä korvattaviin kustannuksiin sovelletaan, mitä rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 ja 10 §:ssä säädetään.